Eli bongasin tällaisen pienen leffavisan ihan randomisti. EI OLE SIIS MINUN LAATIMANI! Otaksun, että tämä kertoo minusta aika monta olennaista asiaa.

Elokuva, jonka olet nähnyt useamman kuin 10 kertaa.

Elokuva, jonka olet nähnyt useamman kerran elokuvateattereissa.

Tästä en ole mitenkään ylpeä...

Näyttelijä, jonka elokuvan menisit katsomaan, oli leffa kuinka sukka tahansa

Laitoin nyt vaan nää kaks, koska on liian paljon

Näyttelijä, joka puolestaan ei saa sinua katsomaan elokuvaa

Elokuva, jonka osaat alusta loppuun ulkoa

Elokuva, jota mielelläsi lainaat

Elokuva, jota aina suosittelet kaikille

Elokuva, joka saa sinut aina nauramaan.

Elokuva, joka saa sinut aina itkemään

Myötähäpeällisin elokuva

Elokuva, joka saa sinut nostalgisoimaan

Viimeisin elokuvateattereissa nähty elokuva.

En oo kovin ahkera leffassakävijä...

Ensimmäinen elokuvissa nähty raina

Tää on ensimmäinen jonka muistan käyneeni kattomassa... Eli ei siis ensimmäinen

Suosikki genresi elokuvissa.

Arvostan aika lailla kaikkia elokuvagenrejä, enkä osaa valita yhtä

Elokuva, jonka katsomista kadut

Pelottavin/ahdistavin näkemäsi elokuva

En suoraan sanottuna katso paljon kauhuelokuva/ pidä niistä, mutta tämä on hyvä ja jännittävä (ja jopa hauska).

Elokuvahahmo, johon samastut.

Omistamiesi DVD:eiden lukumäärä

Aivan liikaa...

Viimeisin ostamasi elokuva.

Viimeisin näkemäsi elokuva.

Viisi elokuvaa, joista et ikinä luopuisi

On paljon kohistu siitä, että nuorille ei ole riittävästi töitä. No, minä olen yksi niistä onnekkaista paskiaisista jotka saivat kesätöitä, ja senkin sen sattuman kautta, että tämä on äitini työpaikka (eli suhteita, suhteita, suhteita). Voin kyllä sanoa, ettei tämä mitään glamouria ole, ja lähdin tähän hommaan puolivitsillä, mutta tästä saa rahaa, ja onhan tämä parempi vaihtoehto kuin maata sohvalla homehtumassa.

Mutta vakavasti - miksi nuorille ei ole töitä? Katsoin juuri eilen uutisia, jossa kerrottiin eläkeläisten työllistämisestä. Suivaannuin hivenen, sillä pitkäänhän on maristu siitä, että nuorilla ei ole töitä. Nuoret ovat kuitenkin tulevaisuus (ihan tosi). Joten mielestäni tämä eläkeläisten työllistämiskamppanja on hivenen typerä (anteeks nyt vaan eläkeläiset) kun maassa on monia tuhansia nuoria jotka tarvitsisivat töitä enemmän kuin eläkeläiset.

Kesätyöt ovat mielestäni nuorille tärkeitä, sillä ne tutustuttavat nuoret työelämään paremmin, kuin koulussa järjestettävät työelämään tutustumiset. Minusta TET-jaksot ovat pelkkää leikkiä, koska vastuuta ei tarvitse itse ottaa mistään, voit lusmuilla töistäsi ja et saa palkkaa. Kesätyöt antavat kenttätuntumaa OIKEAAN työntekoon, kuten kunnon vastuuseen.

Mutta kesätyöt ovat hyvin epäkiitollisia hommia. Minä esimerkiksi mapitan, eli laitan papereita mappiin. Lisäksi tehtäväni on silputa paperia (käsin, vaikka täällä on kone sitä varten). Mutta työlle ei pidä sanoa 'ei' koska olen oikeasti onnekas että sain tämän työn, ja iloinen, että voin lykätä varpaani työelämän oven väliin jo tässä vaiheessa. Tämä ei kyllä valmista minua mitenkään tulevaisuuden haaveammattiini, mutta viis siitä. Kaiken kaikkiaan, tärkein kriteerihän minulle oli ottaa tämä työ (minulle oikein tarjottiin tätä!) oli raha. En minä mitään miljoonia saa, mutta mukavasti kuitenkin. Kattaa muutaman kuukauden shoppailurahat. Ja kun kesätyöni loppuvat, tiedossa on mukava kesäloma.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin

TP

P.S Tarkoitukseni ei ollut olla eläkeläisvastainen, eläkeläiset ovat parhaita!

Kun puhuu ystävyydestä, mitä tulee mieleen? Minulle tulee ne tyttöjoukot jotka dominoivat koulun käytäviä kikatuksellaan, jonka pian vain lepakot kuulevat. Tosiasiassahan ystävyyttä on niin monenlaista. Minun kaveripiirini on (inhottavaa myöntää) yksi näitä äänekkyydellään häiritseviä tyyppejä. Meillä on hauskaa ja rakastamme olla toistemme seurassa. Kuitenkin, mielikuva ystävyydestä on se, ettei koskaan riidellä ja ollaan samaa mieltä kaikesta. Se on todella väärä mielikuva, sillä jos emme riitelisi tai olisi eri mieltä asioista, olisimme säällittäviä pikku nukkeja ilman aivoja. Minä ja ystäväni tappelemme päivittäin, välillä pienemmin ja välillä isommin, mutta aina jostain tulee sanaharkkaa. Ja se on vain hyvä, puhdistuupahan ilma siinä samalla. Ja sen jälkeen voimme nauraa taas joillekin päättömille asioille.Ei se ole ystävyyttä, jos ei koskaan riitele, se on välinpitämättömyyttä. Sillä jos riitelee jonkun kanssa, se osoittaa välittämistä, sillä ei sitä jaksa tapella kenenkään kanssa, jos ei jaksa välittää tämän olemassaolosta.

Ystävyys on muutenkin hankala asia, ja nyt mieleeni muistuu päiväkotiajat: "kaikkien kanssa pitää olla kavereita". Se oli OK ajatus silloin, mutta jos nyt minulle ja muille tultaisiin väittämään, että kaikkien pitää olla kavereita, pyörittelisin silmiäni niin paljon että ne muljahtaisivat pysyvästi väärin päin. Päiväkodissa toimi olla kaveri kaikkien kanssa, mutta nyt, kun etsitään paikkaa tässä pikku maailmassamme, on hyvin hankalaa tulla kaikkien kanssa toimeen, saatika olla ystävä. Meidän luokallamme on muutama tyttö, jotka saavat veren kiehumaan niin että olen entistäkin punakampi: he eivät puhu koskaan tai välitä kenestäkään, mutta suuttuvat aina jos heille sanotaan vähäisemmästäkään asiasta. Heillä on asenne "emme välitä mitä meistä ajatellaan", mutta todellakin he välittävät. Juuri tuo yllämainittu suuttuminen ja  se, että he laihduttavat itsensä luurangoiksi. Jos ihminen ei välitä, mitä muut ajattelevat, hän ei laihduta. Ne tytöt ovat säällittäviä mukakoviksia, ja heidän paras haukkumansa on nimitellä jotakuta "äpäräksi". Äpärä! Tuo oli haukkumasana viimeksi 1800-luvulla! Ai niin, ja toinen bravuuri on "lehmä". He saavat myös minut nauramaan. He ovat kaikessa angstissaan ja ärsyttävyydessään koomisia.

Mutta niin, palataan tuohon että kaikkien kanssa ei voi enää olla kaveri. Jotenkin ei vain halua tuntea niitä tyyppejä. Ja jos syystä tai toisesta haluaisi tutustua johonkuhun, onko pokkaa mennä sanomaan jotain tosi kornia ja kliseistä "hei sulla on hieno paita!"? Ja unohdin mainita ne, jotka väen vängällä yrittävän ängetä sinun seuraasi juuri tuota "hieno paita"-taktiikkaa käyttämällä. Koulussamme on muuan tyttö, josta melkein kaikki vaatteeni ovat hienoja. Joskus tekisi mieli vastata, että kiva että pitää minun vaatteistani, koska hänen vaatteissaan ei ole kehumista, mutta se olisi ilkeää. En tahdo olla väkisin ilkeä. Paras keino torjua tuollaiset iilimadot on kääntää selkänsä ja sulkea korvansa. Joidenkin ystävä ei vain tahdo olla, vaikka kirveellä pakottaisi! Ja tuo kyseinen Paitatyttö, kuten hänet nyt nimeän, ei ole vieläkään tajunnut vinkkiä etten halua olla hänen kanssan muuta kuin luokkatoveri. Kävin joskus kylässä hänen luonaan, mutta lähdin melkein tunnin päästä (ei enempää eikä vähempää sen vuoksi, että hänellä oli High School Musical-julisteita ympäri huonettaan), ja vannoin, että tuon tytön luokse minä en enää mene.

Joten, tulin taas tulokseen, että kaikkien kaveri ei voi tai halua olla (suurimmalta osalta jälkimmäistä) ja että tosiystävät tappelevat keskenään. Ja jos joku sai kuvan, etten arvosta ystävyyttä, voin sanoa, etten tarkoittanut sitä, sillä ystävyys on oikeastaan kaikki kaikessa (ystävät tulee heti perheen jälkeen). Joten rakastakaa ystäviänne (platonisesti) ja kunnioitakaa heitä, sillä jos olisitte koko ajan yksin, teillä olisi puolet tylsempi elämä.

TP

Aina välillä kahden henkilön välille tulee kiistaa - kumman suosikkibändi on parempi, kumpi noista kahdesta elokuvasta olikaan parempi, ansaitseeko Da Vinci-koodi paikkansa kirjahyllyssä jne. Ja aina joku iskee väliin: "makuasioista ei voi kiistellä!" Mutta voiko makuasioista kiistellä? Kysymys on penteleen vaikea, koska oikeastaan ei voi, ja silti niistä kiistellään. Minulla ja ystävälläni on usein tulisia kiistoja, kuka elokuvakaunotar on oikeasti kaunis ja kuka ei, mitä kappaleet todella merkitsevät ja muuta yhtä turhanpäiväistä. Ja aina joku päättää keskustelun näillä sanoilla: "ei makuasioista voi kiistellä!" Voi kyllä, juurihamme niin teimme! Ei se kiista mihinkään johtanut, mutta mehukas sanaharkka siitä syntyi.

Minun suosikkielokuvanäyttelijättäreni (oho, pitkä sana) on Marilyn Monroe. Pidän häntä kauneuden vertauskuvana, loistavana komediennena joka hallitsee myös draaman, ja että hän on kaiken kaikkiaan loistava näyttelijä. Kaverini mukaan hän on omituisennäköinen ja ei osaa näytellä. Revin häneltä melkein silmät päästä. Ja kun sanoin hänen suosikkilaulajaansa narkkarin näköiseksi, hän suuttui minulle pahan päiväisesti. Mutta molemmat olivat makuasioita, joista ei voi kiistellä. Toinen kaverini kommentoi Monroeta hyvinkin yksinkertaisesti: "kauhea!" Mutten yrittänyt tappaa häntä, koska hän on yksinkertainen ihminen. Ja lempibändistään hän on yhtenä hetkenä sanonut: "no en mä niistä niin paljon tykkää!" ja seuraavana hetkenä "paras bändi ikinä!" Hän on yhden naisen mielipidekirjoitus.

Joten, mihin päädyin tässä kirjoituksessa? En kai mihinkään. Mutta ainakin siihen tulokseen, että mielipiteistä voi keskustella, muttei väitellä. 

TP 

Vanhempien tulisi olla esikuvia lapsilleen, eikö? No, kuinka moni vanhempi tosiaan on sitä. Minä en haluaisi ainakaan pitää vanhempiani esikuvinani. Varsinkin, kun minulla ei ole äitiä ja isäni on sairauseläkkeellä. Kyllä se töissä käy, mutta ehkä vain n. kuukauden kerrallaan. Sitten pari viikkoa väliin, viikon ryyppyputki saadaan siihenkin mahdutettua. Eli en halua todellakaan pitää isääni esikuvanani. Ei sillä, etten rakasta häntä. Mutta en voi sanoa todellakaan ihailevani häntä, tai pitäväni häntä esikuvanani. Miesesikuviani ovat Marlon Brandon ja Harrison Fordin kaltaiset miehet joissa on tyyliä. Isäni on kaljamahainen, kalju ja pitää tyylikkäänä tunkea paitansa housuihin. Hänessä on tyyli kaukana.

Ja sama pätee sisaruksiin - heidän kuuluisi olla esikuvia meille. Kun isosiskolle tulee teiniangsti ja hän alkaa olemaan todella inhottava ihminen joka polttaa ja hengailee ostarilla yhteen yöllä, niin pikkusisko ei todellakaan pidä häntä ihailtavana. Ja vanhemmat nalkuttavat: "sinun kuuluisi olla sisarellesi parempi esimerkki jäkjäkjäk... Hän ihailee sinua yli kaiken jäkjäkjäk...". Ei, rakkaat vanhemmat, pikkusisko ihailee yli kaiken Lady Gagaa, naista, joka esiintyy lavalla alushoususillaan. Joten unohtakaa se isosisko ja kääntäkää katseenne tyttärenne julisteseinälle. Jos ette tee näin, ihmettelette pian, miksi rakas tyttönne vetää stringit legginsiensä päälle. Ja silloinkin syytetään isosiskoa, vaikka pikkusisko on tehnyt selväksi, että inhoaa siskoaan eikä ikinä kopioisi tämän tyyliä.

Tämä on siis minun mielipiteeni ihailusta ja siitä, mitä pitäisi ihailla. Emme ihaile vanhempiamme ja sisaruksiamme, vaan ihailemme niitä, joissa on tyyliä. HUOM! Tuo Isosisko-pikkusisko-kohta on täysin fiktiivinen. Minun isosiskoni ovat minua kymmenen vuotta vanhempia, joten en ole kokenut samanlaista.

TP